sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Astrid Lindgren: Ronja, Ryövärintytär

IMG_0724

Astrid Lindgren: Ronja, Ryövärintytär, Wsoy 2015 
Sivut: 268
Suomentanut: Tuula Taanila
Kuvitus: Ilon Wikland
Alkuteos: Ronja Rövardotter 1981
Kirjastosta

Kirjoitin lokakuussa Peppi Pitkätossusta ja suhteestani Astrid Lindgreniin. Tai itseasiassa sen suhteen puuttumisesta, sillä Lindgrenin tarinat ovat enimmäkseen vieraita minulle. En ole lukenut tai kuullut niitä lapsena, tai jos olenkin, niin en muista sitä. Olen ollut niin vahvasti muumilapsi, että moni muu on jäänyt sen varjoon. Nyt vanhempana ja lastenkirjallisuudesta uudelleen innostuneena on Lindgren alkanut kiinnosta enemmän. Luettuani Pepin oli luontevaa siirtyä lukemaan Ronja, ryövärintytär, siirtyä anarkistista toiseen. Veljeni Leijonamielen olen lukenut kahdeksan vuotta sitten.

Voi miksi tätä ei ole luettu minulle lapsena? Ronja, ryövärintytär on niin upea klassikko, että lukemisen jälkeen harmittelin, että näin hieno tarina on ollut minulta pimennossa näin pitkään. Kirjan tarina on ikiaikainen. Siinä on kaikkea tuttua, kuin palasia poimittuna perinteisistä tarinoista, ja silti se on aivan oma tarinansa. Tarina, jossa hahmot ovat ryöväreitä, yhteiskunnan normeja rikkovia, mutta silti hyväsydämisiä hölmöjä. Tarina, jossa on vahvoja naisia miesten maailmassa - vaikka yhtälailla se on naisten maailma. Tarina, jossa kipunoi rakkaus toisiin ihmisiin ja luontoon. Tarina, joka käsittelee luonnon ja eläinten kunnioitusta ja kohtelua, kuinka sen pitäisi olla hyvää.

Rohkea ja hurjapäinen, mutta silti sydänjuuriaan myöten täyttä kultaa oleva Ronja voitti minut puolelleen samoin kuin Peppi teki lokakuussa. Vaikka Ronja joutuikin omaan makuuni hieman liian usein vaikeuksiin ja päätyi pelastettavaksi, ja vaikka turhan usein hänen maailmaansa pyöri isän tai pojan ympärillä, niin silti Ronja oli ihana.

Kirjan luontokuvaus ja viisaus oli kuitenkin se, joka minut lumosi lopullisesti. Olisin lukenut kirjan hetkessä, ellen olisi halunnut tankata jokaista lausetta kuin suurempaakin totuutta, sillä kirja on täynnä todella taitavia kohtauksia ja kuvauksia sekä syvälle uppoavia ajatuksia. Kirjallisuuden helmi, joka on samaan aikaan seikkailutarina ja filosofinen eepos.

Tietenkin kirja on lastenkirja, mutta onneksi siitä voi nauttia myös aikuinen lukija. Jos minulla olisi lapsi, jolle lukea kirjoja, olisi tämä pinossa päällimäisenä Pepin ja muumikirjojen kanssa.

Lindgren on onnistunut luikertelemaan nopeasti suosiooni ja tutustuminen hänen tuotantoonsa jatkuu. Mutta ehkä seuraavaksi voisin lukea kirjailijan elämäkerran.

perjantai 1. joulukuuta 2017

Hyvästi marraskuu

IMG_0652

Niin vain päättyi loputtoman pitkältä ja sielua nakertavan synkältä tuntunut marraskuu. Ei tule ikävä. Koko kuukauden energialevelit olivat miinuksen puolella huolimatta siitä, oliko nukkunut viisi vai viisitoista tuntia. Peiliin katsominen tuntui päivä päivältä kurjemmalta, kun takaisin katsoi aina vain se sama väsynyt naama ja kahvinkulutukseni olisi riittänyt synnyttämään varmaan kolme vatsahaavaa. Välillä mietin, että miten kukaan voi selvitä tästä hengissä ja miten itse on ikinä aiemmin onnistunut siinä. Onko marraskuu ollut aina näin raskas? 

 IMG_0653

Välillä musertavan pimeältä tuntuneen marraskuun keskellä ollut ehkä tärkeämpää kuin koskaan keskittyä niihin elämään hyviin juttuihin ja tehdä asioita, joista nauttii. Vaikka välillä se onkin tuntunut melkoiselta väkisin väkertämiseltä.

Hyviä juttuja on ollut esimerkiksi töissä. Vaikka aamuherätykset ovat tuntuneet lähinnä itsensä kiduttamiselta, niin kivoihin työjuttuihin uppoutuminen on kuitenkin saanut hetkeksi unohtamaan pimeyden ikkunan takana. Ja kun välillä ei ole muuta jaksanut tehdä kuin käydä töissä, niin onhan se tärkeää, että se on tuntunut mukavalta. Marraskuun viimeisenä päivänä pääsin kouluttautumaan Tampereelle, josta nämä kuvat, ja se toi kyllä iloa ja uskoa siihen mitä tekee.

Työjutuista voikin sitten siirtyä leppoisasti opiskelujuttuihin, sillä marraskuussa onnistuin vihdoin ja viimein tekemään ja palauttamaan yhden raportin, joka on roikkunut aika monta kuukautta (...) ja josta on riippunut yhdeksän opintopistettä. Nyt on pisteet tallella ja aivan aidon rehellisesti puuttuu enää oppari. Jes.

Työ- ja koulujuttujen vastapainoksi tein onneksi muutakin. Kavereiden kanssa ei pahemmin ole kahvikupillisia tai suklaakakkupaloja laskeskeltu, kun on tavattu. Välillä on vaihdettu kuulumisia, välillä haukotuksia, mutta väliäkö sillä, kun on saanut sentään haukotella hyvässä seurassa. 

Marraskuussa kävin myös Taideakatemian yössä, joka on Turun Taideakatemian opiskelijoiden järjestämä ilmaistapahtuma täynnä ohjelmaa; tanssia, sirkusta, teatteria, musiikkia ja paljon muutakin. Taisin olla ensimmäistä kertaa, ja kylläpä vaan voi inspiroitua siitä mitä muut tekevät!

Marraskuun tärkein voimavara oli silti niinkin yksinkertainen juttu kuin iltakävelyt. Jossain kaiken väsymyksen seassa kahlatessani tajusin, ettei marraskuusta vaan tule mitään, jos en liiku ulkona. Vaikka lähteminen on ollut usein aika haastavaa, niin joka kerta se on kannattanut. Pimeydessä kävely tuntuu myös aika lohdulliselta, suojaisalta ja toisaalta kaupungin valoissa kävely on aika tunnelmallista. Vaikka ajatus tuntuisi karseammalta kuin mikään, niin suosittelen. Vaikutus mielialaan on ollut täällä ainakin aivan oleellinen.

IMG_0685

Lisäksi luin, tietenkin. Pääasiassa lastenkirjoja, joista suuri osa Finlandia-ehdokkaita.

M A R R A S K U U N  K I R J A T

Björn Sortland & Timo Parvela: Kepler62 - Kirja kuusi: Salaisuus (Arvio tulossa)
 
Kaj Korkea-Aho & Ted Forsström: Zoo! Viraalit nerot (Arvio tulossa)
Camilla Sten & Viveca Sten: Synkät vedet 1 - Syvyyksissä (Arvio tulossa)
Ninka Reittu: Sinä olet superrakas (Arvio tulossa)
Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historia (Arvio tulossa)
Sanna Mander: Avain hukassa (Arvio tulossa)
Liv Strömquist: Nousu & tuho (Arvio tulossa) 

Kuukauden paras teos oli ehdottomasti Liv Strömquistin sarjakuva-albumi Nousu & Tuho, joka herätti niin paljon ajatuksia, etten varmaan saa niistä edes puolia kirjoitettua ulos. Pidin myös kovasti Ninka Reittun kirjasta Sinä olet superrakas ja Finlandia-palkinnon napannut Sanna Manderin Avain hukassakin oli oikein hyvä. Blogitekstit tulevat jahka ehdin ja jaksan kirjoitella, ja keksin jostain tarpeeksi valoa kuvata kirjoja. Asuntooni kun ei tällä hetkellä tihku valoa mistään.

Toivotaan valoisampia hetkiä, energisempiä päiviä ja tunnelmallisia iltoja! Teille, minulle, kaikille!

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Eveliina Talvitie: Miten helvetissä minusta tuli feministi?


Eveliina Talvitie: Miten helvetissä minusta tuli feministi?
 Wsoy 2016
Sivut: 216
Graafinen suunnittelu: Mika Tuominen
Kirjastosta

Luin lokakuun alussa Eveliina Talvitien kertomuksen siitä, miten hänestä, tavallisesta porilaistytöstä, tuli feministi. Tarina on melko tyypillinen kasvukertomus siitä, kuinka elää tiettyjen opittujen sukupuoliroolien ja normien mukaan, kunnes herää kyseenalaistamaan ne syystä tai toisesta. Tuttu tarina, joka ei välttämättä tarjoa mitään uutta kaltaiselleni syvien vesien feministille, mutta joka on silti tärkeä. 

Talvitien tarina on jälleen yksi hyvä esimerkki siitä, miten meitä kasvatetaan tiettyyn muottiin, millaisia ongelmia yhteiskunnassamme on ja miten ne tiedostamalla voi oppia toimimaan eri tavalla. Talvitien tarina on helppo väylä oppia ymmärtämään mitä on feminismi, miten feministiksi saattaa tulla ja mitä se oikeastaan tarkoittaa. Sekä saada otetta niistä syvään juurtuneista rakenteellisista epäkohdista, joita yhteiskunnassamme edelleen on, vaikka kuinka oma henkilökohtainen kokemusmaailma ei niitä tunnistaisikaan.

Talvitien kirja osui käteeni samassa rytäkässä kun luin ison kasan muitakin feministisiä teoksia. Niiden joukosta tämä ei erityisemmin erottunut, tai tuonut kentälle mitään uutta, mutta toimii hyvänä perusteoksena aiheesta. Henkilökohtaisten kokemusten kautta on aina jotenkin helpompi saada kiinni ja ymmärtää sellaisiakin aiheita kuin feminismi. Minusta oli mahtava lukea toisen kertomus siitä, miten hänestä tuli feministi.

Mutta miten helvetissä minusta sitten tuli feministi? No, voisin itsekin kirjoittaa aiheesta vaikka kirjan. Tai laajahkon esseen ainakin. Feministiksi kun ei aina niin vain synnytä, vaan sitä kohti kuljetaan mutkaista polkua, käydään läpi useita kipupisteitä ja löydetään itsensä kyseenalaistamasta milloin mitäkin. Se on tarina, jossa riittää kerrottavaa varmaan aika monella. Ja koska ihminen ei koskana ole valmis, niin samaan tapaan oma tapa olla feministi muuttuu ja muovautuu. Toivottavasti joka päivä vähän tiedostavampaan ja reilummin toimivaan suuntaan.

Minusta kuitenkin tuli jonkin sortin feministi silloin kun maailmani mureni tajutessani, ettei se olekaan kaikille tasa-arvoinen. Olin vasta lapsi kun ymmärsin, että sukupuoleni saattaa vaikuttaa siihen miten minua kohdellaan tai mitä minulta odotetaan, ja sehän oli aivan täysin typerä ajatus. En tietenkään silloin ajatellut itseäni feministinä. Enkä vielä silloinkaan, kun yläasteikäisenä lopetin päivittäisen meikkaamisen kun en hyväksynyt sitä, että minun odotettiin meikkaavan mutta luokan poikien ei. Vaikka usein koin ja muiden suusta sain kuulla, etten ole kuten toiset tytöt, vaan rikon normeja olemalla mitä olenkin, niin en ajatellut itseäni feministinä. En ajatellut taistelevani mitään vastaan. Olin vain minä, en ihan kaikkia juttuja ymmärtävä tai niistä piittaava, kyseenalaistava, monesti vähän ulkopuolinen tai ainakin monissa tilanteissa koin itseni sinne kuulumattomaksi. 

En ajatellut olevani feministi vuosiin, koska käsitykseni feministeistä oli juuri niin väärä kuin mitä se voi olla. Feministithän vihaavat miehiä, jättävät rintaliivit käyttämättä, sääret ajamatta ja meikit ostamatta. Feministit tinttaavat miehiä kuonoon ja halveksuvat jokaista naisihmistä, joka muistuttaa naisihmistä. Liittyi tähän karsastavaan mielikuvaani varmasti vielä muutakin, mutta nämä ovat jääneen parhaiten mieleeni.

Onneksi otin asioista selvää. Onneksi tajusin, että feministien suhteen olin väärässä. Ja halusinpa tai en, tajusin olevani feministi. Olin sitä jo lapsena, vielä enemmän teininä ja todella paljon aikuisena. Vuosi vuodelta tiedostavammin, lisää oppien ja kasvaen. Vuosi vuodelta tasa-arvoa tiukasti eteenpäin vieden, yksin ja yhdessä muiden kanssa.

Siten helvetissä minusta tuli feministi. 

Ps. Miten sinusta tuli feministi?

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Syyskuun ja lokakuun tärkeät, mutta vaikeat kirjat



"Lokakuu on puolessa välissä. En tiedä missä välissä se on tapahtunut. Itseasiassa seinäkalenterikin näytti vielä hetki sitten syyskuuta, kun en huomannut kääntää sivua. Tuntuukin ihan vähän huijarilta kirjoittaa syyskuusta, sillä jos ei huomaa kuukausien vaihtuvan, niin on haastava alkaa sijoittamaan tapahtuneita oikeisiin aikaikkunoihin näin myöhään. En minä tiedä mitä syyskuussa tapahtui. Jotain?"

Näin kirjoitin lokakuun puolessa välissä. Teksti jäi kesken ja kun seuraavan kerran katsoin kalenteria, olikin marraskuu. En tiedä minne nämä päivät katoavat, mutta sen tiedän, että tältä syksyltä olen saanut osumaa. Lempivuodenaikani on osoittanut armottomuutensa, ja ensimmäistä kertaa ehkä ikinä olen ymmärtänyt mitä on kaamos, loputon pimeys ja siitä seurannut väsymys. Aika monta vuotta sitä saikin porskutella täysillä syksyt, ärsyttää muita loputtomalla energialla pimeyden keskellä ja kituutella sitten kevätväsymyksestä. Ehkä nyt on toisin, kun kärsin tämän syksyn, niin ensi kevään valo onkin ihana eikä pirullinen?

Syyskuu ja lokakuu ovat yhtenä sykkyränä päässäni. Sen muistan, että syyskuu vaihtui lokakuuksi peilityynen järven rannalla kauempana kotoa. Muuten on ollut töitä, koulujuttujen laiminlyöntiä ja niistä stressaamista, iltakävelyjä pimeinä syysiltoina jokirannassa (aina kun olen jaksanut), baari-iltoja (joskus silloinkin kun en olisi jaksanut), Stranger Things -maratoneja seurassa, laiskuutta ja saamattomuutta, sairastelua ja no, sitä väsymystä. 

Syksyn värejä taisin muistaa ihastella kerran tai kaksi. Tekisi mieleni sanoa, että koko syksy on ollut yhtä harmaa kuin nämä kuvat, mutta ei se ihan paikkaansa pidä. Tämäkin syksy on ollut ihan hyvä, on ollut paljon mukavia juttuja, hauskoja päiviä ja iltoja, kivoja ihmisiä. Olen innostunut useammasta asiasta, kokenut onnistumisia ja tykännyt tekemistäni jutuista. Mutta jotenkin se väsymys on luikerrellut vähän kaikkialle (kiitos pitkään kestäneen unettomuuden), ja tuntuu että syksy on mennyt ohi hujauksessa ja kivoista jutuista huolimatta on jotenkin vellonut siinä harmaudessa. Kun yleensä syksyisin kipunoin innostuksesta, niin nyt kipinä on ollut jossain piilossa. 

Mutta kuten ystävälleni sanoin, ei tämä ole mitään vakavaa, vain ikävää. Eikä nyt edes niin ikävää. Vähän tällaista vain.

IMG_0320

Syyskuussa ja lokakuussakin luin. Teemana tuntui olevan tärkeät, mutta vaikeat feministiset kirjat. Sellaiset, jotka olivat vähän enemmän kuin muut, joita pitäisi useampien lukea, mutta joista oli vaikea saada kirjoitettua ajatuksia ulos. Niiden lisäksi luin paljon lastenkirjoja. Kuudestatoista kirjasta yhdeksän oli lastenkirjoja. Osan luin töitä varten, osan enemmän omaksi ilokseni. Astrid Lindgreniltä luin kolme kirjaa.


S Y Y S K U U

 Ali Benjamin: Mitä sain tietää meduusoista
 Rosa Meriläinen ja Saara Särmä: Anna mennä - opas hauskempaan elämään
 Roxane Gay: Bad Feminist
 Koko HubaraRuskeat tytöt

L O K A K U U 

♥ Eveliina Talvitie: Miten helvetissä minusta tuli feministi? (Arvio tulossa)
 Vuokko Hurme: Kiepaus
 Riikka Ala-Harja: Kahden maan Ebba
 Martti Linna: Isän luokse
 Minna Lindeberg: Lumi Azharian yllä
 Magdalena Hai: Kurnivamahainen kissa
 Anni Saastamoinen: Depressiopäiväkirjat 
 Astrid Lindgren: Peppi Pitkätossu
 Tove Jansson: Bulevardi ja muita kirjoituksia
 Astrid Lindgren: Peppi Pitkätossu astuu laivaan
 Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär (Arvio tulossa)


Syyskuu oli kirjavalintojen suhteen onnistunut, eikä yksikään kirja ollut huono. Pidin jokaisesta ja jokaisen lukeminen tuntui tärkeältä. Kuukauden paras kirja oli kuitenkin Koko Hubaran upea Ruskeat tytöt, jonka toivon jokaisen suomalaisen ja Suomessa asuvan lukevan.

Lokakuussa luin monta lastenkirjaa, joista useampi oli etäpäivänä luettu työkirja, mutta joukossa oli myös muutama lastenkirjaklassikko, joista olen innostunut. Lisäksi luin ihanaa Tove Janssonia, kertomuksen kuinka Talvitiestä tuli feministi ja Saastamoisen masennuksesta. Lokakuun luetuista parasta on vaikea sanoa, mutta kallistun Janssonin ja Lindgrenin kirjoihin, sekä aivan huikeaan Vuokko Hurmeen Kiepaukseen. Lindebergin ja Hain lastenkirjat sen sijaan eivät oikein olleet minulle.

Marraskuussa alkoi perinteinen lukuhaaste, jossa on tarkoitus lukea 30 sivua kirjaa päivässä. Lähdin innolla mukaan ja parissa päivässä olin jo lukenut yhden kokonaisen kirjan. Sitten koko juttu romuttui, kun muutamana päivänä kävin kotona lähinnä nukkumassa. Aina tulee elämä lukemisen väliin! Mutta tavoittelen kyllä hyvää kirjasaldoa tälle kuulle, sillä on niin monta kiinnostavaa nyt lukupinossa, että ehdottomasti haluan ehtiä lukea ne pian.

Miten teidän syksy? Maailman paras vai pimeyden nielemä?

tiistai 31. lokakuuta 2017

Unohdettuja kirjahelmiä

IMG_0452

Kirsi kirjoitti hetki sitten hyvän jutun unohdetuista kirjoista. Sellaisista periaatteessa hyvistä kirjoista, jotka eivät kuitenkaan syystä tai toisesta tunnu menestyvän. Kirjat jäävät vähälle huomiolle, myyntiluvuiltaan vaisuiksi. Kirsi esitteli kolme hänen mielestään hyvää unohdettua kirjaa ja kysyi mitkä kolme kirjaa muut nostaisivat omalle listalleen.

Innostuin Kirsin tekstistä sen verran, että ajattelin jatkaa juttua täällä oman blogini puolella esittelemällä muutaman kirjan, joita itse pidän tällaisina unohdettuina helminä. Kirsin tavoin en tiedä miten paljon nämä teokset ovat myyneet, kiertäneen kirjastoissa tai olleet ylipäänsä näkyvillä. Listani pohjautuu puhtaasti siihen miten vähän näitä tuntuu näkyvän yhtään missään, eli niinkin luotettavaan lähteeseen kuin intuitiooni. Joka tapauksessa näille toivoisin lisää näkyvyyttä ja lukijoita.


Listasta olisi kevyesti saanut paljon pidemmän, mutta halusin esitellä vähän vanhempia lemppareitani. Ehkä voisin tehdä listan vielä uudemmista hienoista, mutta jotenkin vähäiselle huomiolle jääneistä teoksista.

Sama lyhyesti: lukekaa seuraavat.


IMG_0451


K U U S I  U N O H D E T T U A  H E L M E Ä

♥ Bernard Beckett: Genesis

 Huomasin tämän kirjaston viimeksi palautettujen kärryssä jokin aika sitten ja taisin hihkaista ääneen. Kun suosittelin tätä asiakkaalle, ja hän lainasi sen, niin hymyni ei meinannut sammua kolmeen päivään. Hieno, hieno kirja, joka kannattaa lukea. Minulla on tämä nykyään omana hyllyssäni.

♥ Susan Fletcher: Tummanhopeinen meri

Yksi kauneimpia, haikeimpia ja sadunhohtoisia kirjoja, joita olen koskaan lukenut. Lempikirjojeni kärjessä. En ole uskaltanut lukea tätä toista kertaa, ettei lumous säry. 

♥ Claudie Gallay: Tyrskyt

Kun lukiessa kuulee kylmän meren aaltojen lyövän harmaita kallioita vasten, tuntee villapaidan karheuden ihollaan, näkee loimuavan takkatulen ja jossain rääkäisee lintu, niin tietää lukevansa helmeä. Tässä on kirja, jonka lukemisesta on aikaa, mutta jonka tunnelma on jäänyt niin vahvana mieleeni, että on kuin olisin lukenut tämän vasta eilen.

 ♥ Leena Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max

Kirja, joka oli pitkään paras lukemani kotimainen. Nyt kirja keikkuu jossain viiden parhaan joukossa, sillä onneksi täällä meilläkin välillä tykitellään kunnolla, ja tämän lisäksi on tullut luettua mielettömiä helmiä. En silti koskaan kyllästy suosittelemaan tätä kirjaa, joka on tarinaltaan ja tunnelmaltaan kovin ainutlaatuinen.

♥ Marisha Rasi-Koskinen: Katariina

Rasi-Koskinen on timanttinen kirjailija. Häneltä on julkaistu neljä teosta, joista kolme olen hankkinut omakseni ja neljäs on ostoslistalla. En ymmärrä miksei ihan jokainen kotimaisesta kirjallisuudesta mitään tajuava vouhuta näistä, koska totisesti pitäisi. Katariina oli esikoinen ja jo se vei jalat alta.

♥ Delphine de Vigan: Yötä ei voi vastustaa

Olen lukenut kirjailijan kaksi suomennettua teosta ja vain odottanut, ja odottanut, ja odottanut, että lisää tulisi. Mielenkiintoiset ja tärkeät aiheet, vahva kerronta ja mykistävät tunteet. Yksi lempikirjoistani, ja kun todella harvoin kuulen jonkun lukeneen tämän, niin haluan itkeä vähän.


Toivottavasti näistä joku päätyy lukulistallesi!